HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015

Koska ei ollut minkäänlaista vuodenvaihteen tuntua ilmassa itselläni pihalla paukkuvista ja välkkyvistä raketeista huolimatta niin pakkohan sitä oli itsekin sitten mietiskellä, mitä se vuosi 2014 pitikään sisällään. Rehellisesti sanon, että (äidiltä opittuna?) piti kyllä kuvista katsoa kun ei ihan meinannut edes muistaa mitä alkuvuonna tapahtui...

Postauksen kuvituksena Sirin ottamat kuvat minusta ja Popista sekä toiselta päivältä minusta ja Lillistä, kun olin pitämässä tuntia Popin ratsastajalle.

- Sain ensimmäisen, vaikkakin vain hyvin lyhykäisen sijaisuuteni valmiina lähihoitajana ja vielä ihan "omalta suunnalta" eli mielenterveyspuolelta.
- Yritin yrittää hevosalalla muutaman kuukauden verran.
- Yrittämisen lopetettuani lopetin myös hetkellisesti ratsastuksen kokonaan.
- Sain elämääni "Dinan/hevosten korvikkeen", ihanan "pienen" Lillin! Helpottamaan Dinaa kohtaa tuntemaani ikävää ja hevosten jättämää aukkoa. Isot saappaat, mutta Lilli on täyttänyt ne ja vielä enemmänkin jo nyt ollessaan vasta 8kk ikäinen.
- Sain toisen työpaikkani lähihoitajana, hieman pidemmän sijaisuuden jälleen ihan omalta suunnalta eli mielenterveys- ja päihdetyön puolelta.
- Tutustuin työni kautta ihaniin ihmisiin joiden toivon säilyvän elämässäni vielä jatkossakin!
- Tein pari huikean hienoa laivareissua ystävien kera, lämpimiä muistoja niistä reissuista!
- Pääsin kokemaan lapsen uhmaiän. Mutta jotain hyvää siinäkin, Lotta kasvoi ja kehittyi ja jaksoi touhuta enemmän "isojen tyttöjen juttuja" ja muistissa on hyvin esimerkiksi ensimmäiset "kaverisynttärit"! Oli vauhtia ja meininkiä ja hurjan hauskaa. Lotta myös kävi ensimmäisellä ratsastusleirillään. Äitikin pääsi mukaan!
- Sairastin keuhkokuumeen ja mononukleoosin ja nämä yhtäaikaisesti. Tähän astisen elämäni hirvein kokemus...
- Sain purukalustoni kuntoon! Olipa mukava kuulla hammaslääkäriltä "Nähdään vuositarkastuksessa ensi keväänä!" kun oli keväästä asti taistellut tulehduksien ja särkyjen kanssa...
- Pääsin hevostelun makuun ihanan Popin kanssa ja tutustuin ihanaan Siriin!
- Oli paljon suunnittelua, pohtimista, järjestelmistä ja äh, askartelua. Mutta onneksi ihanien ystävien kanssa.
- Olen rakastanut, surenut, iloinnut, ollut innoissani, ollut allapäin, kokenut niin epäonnistumisen kuin onnistumisenkin tunteita.

Mutta mitä on odotettavissa tältä vuodelta 2015?

- Työpaikkani vaihtuu tammikuun jälkeen sijaisuuteni loppuessa, uutta ei ole vielä tiedossa mutta toiveita elättelen siitä, että pääsisin nyt työhön jota nauttisin tehdä monia, monia vuosia eteenpäin. Lupaan itselleni sen verran, että kuuntelen myös tunteitani enkä pelkästään järkeäni, työstä täytyy myös tykätä ja sen täytyy inspiroida.
- Lillin kanssa kierretään näyttelyitä Suomessa ja toive olisi käydä myös ainakin syksyllä Norjassa näyttelyreissulla.
- Tapaan toivottavasti sellaisia ihmisiä joita en ole nähnyt sitten 8 vuoteen. Jos heistä kaikki ei pääse tänne Suomeen, lähtisin niin mielelläni loppuvuodesta tapaamaan heitä Australiaan, mutta aika näyttää onko sellaista mahdollisuutta vielä vuonna 2015.
- Teen toivottavasti ainakin yhden huikean reissun rakkaiden ystävieni kanssa, on se sitten laivalle, Lappiin tai Tampereen kylpylään... Meidän reissut on aina mahtavia.
- Jatkan hyvin alkanutta yhteistyötä Sirin ja Popin kanssa ja tämä yhteistyö toivottavasti poikii hienoja juttuja. Valmennuksia? Kisoja? Hauskoja hetkiä ainakin!
- Ehkä se joka eniten tulee olemaan pinnalla puolet vuodesta 2015: minusta tulee kesällä rouva Y.

 

IHANAA UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!!!

Tulevaisuuden pohdintaa ja muuta ajatuksenvirtaa

En ole työtäni koskaan täällä blogin puolella painottanut, mutta työni on itseasiassa todella iso osa elämääni - ihan niin kuin se varmasti on jokaisella, joka kokopäivätyötä tekee. Töissähän ollaan iso osa päivästä...! Vuorotyössä kun olet, tuntuu että iltavuoron aikoina olet töissä koko päivän, kun aamulla tuntuu ettei ehdi tehdä mitään ja sitten jo joudutkin työmaalle. Tai pääset, kuinka vain.

Olen siis lähihoitajana mielenterveys- ja päihdetyössä. Tykkään työstäni. Tykkään ihmisistä täällä. Työkavereista ja asiakkaista. On mukavaa, kun on töitä ja palkka kilahtaa joka kuukausi tilille. Kaikki lisät maksetaan ja joskus saadaan vähän ekstraakin, kuten nyt jouluna Stockmannin lahjakortin muodossa (omaan elämääni vielä ihan kohtalaisen hieno summa ladattuna tälle kortille).

Kaipaan silti jotain muuta. Haasteita, vaihtelevia päiviä ja maisemia. Kaipaan entistä työtäni hevosalalla.

Sain reissata pitkin Suomea kisamatkoilla ja tapahtumissa. Sain vastuuta, kiitosta ja minuun luotettiin ja mielipiteitäni kunnioitettiin. Päivät olivat vaihtelevia, koskaan et tiennyt mitä päivä tullessaan tuo. Tapasin aivan ihania ihmisiä joista todella moni on jollakin tavalla elämässäni edelleen.

Miksi lähdin hevosalalta? Noh, silloisesta työpaikastani lähdin raskauteni vuoksi. En halunnut jäädä roikkumaan vuodeksi äitiyslomalle vaan tein mielestäni reilusti pienyrittäjää kohtaan ja irtisanouduin. Hevosalalle en lähtenyt takaisin huonon palkkatason vuoksi.

Mutta voiko kaikkea mitata rahassa? No voi. Kun vuokrat, sähkö, auton kulut, koirien ruuat, tytön vaatteet, omat vaatteet, ruuat... Kaikki maksaa, niihin tarvitsee rahaa. Mutta silti... Mitä sitten jos tekee työtä hieman pienemmällä rahalla, jos aamuisin heräät pirteänä valmiina päivään ja olet innoissasi päivän tapahtumista myös työpäivän jälkeen? Olet motivoitunut ja täynnä uusia ideoita? Onko se sitten niin huono juttu, jos saat vähemmän rahaa tästä kaikesta?

Paluuta hevosalalle haaveilen, mutta kyllä se vain näin perheellisenä ihmisenä vaatisi sen tietyn suuruisen kuukausipalkan, että se olisi mahdollista. Kun kaikki maksaa. Toki jos olisi valmis tinkimään nykyisestä elintasostaan, mutta se ei ole yksin minusta kiinni vaan täytyy ajatella myös mitä muu perhe haluaa. Sitä paitsi, minä halusin ottaa koiran joka syö yhtä paljon kuin hevonen... Pelkästään sen ruokiin menee vähän alle 200e/kk.

Noh, työni tässä nykyisessä paikassa loppuu joka tapauksessa 31.1.2015. Sijaisuudestahan tässä oli kyse ja tiedossa oli, että jossain kohtaa se päättyy. Kovasti etsin uusia haasteita ja mietin, mikä se on mitä haluan isona tehdä. Kun tuntuu, etten ole vielä kovinkaan iso... En vielä lähellekään.

Onneksi on kuitenkin tämä yksi ratsutettava joka pitää minut kiinni haaveissani - niissä mistä en vielä oikein selvää ota, mutta jotenkin hevoset niihin liittyvät, on sitten kyse työstä tai omasta henkilökohtaisesta elämästäni.

Popi/Rousku on aika pätevä 3-vuotias. :)

Välillä muutakin kuin häitä

Tämä hääinnostus on selvästi todella vaihtelevaa, taas on mennyt viikko vain ja ainoastaan häitä miettiessä ja nyt on ehkä pieni laantuminen menossa ja keskityn enemmän lähestyvään jouluun... Olen kovin ristiriitainen ihminen joulun suhteen. Rakastan joulua, se on kaikista juhlapyhistä minulle se rakkain. Minun perheessäni joulu on aina ollut aivan ihanaa aikaa ja vanhemmat ovat siihen halunneet aina panostaa. Mutta nyt asuessani oman perheen kanssa, äitinä, vaimona (ei ku tekeleenä), en kuitenkaan osaa / jaksa / viitsi panostaa samalla tavalla kuin äitini. Meillä on jouluvalot tytön ikkunassa ja olohuoneessa. Se siitä. Mitään muuta jouluun liittyvää en ole laittanut. Punaisia verhoja vasta suunnittelen, mutta totesin, että ostan meille nyt uudet verhot talven ajaksi ja laitan ne jo nyt. Ne ei ole punaiset, ei todellakaan.

Olisi ihanaa olla sellainen jouluihminen joka laittaa kotia jouluksi, tekee isoja joulusiivouksia, paistaa pipareita (hyi mä en tykkää pipareista, muuten kuin juustojen kanssa)! ja joulutorttuja (niitä mä kyllä rakastan) ym. mutta ei, en saa itsestäni sellaista irti. On niin paljon muutakin mielessä ja niin paljon muutakin tehtävää.

Lilli on intoutunut tuhoamaan, lähinnä keskittäen sen vimmansa omaan petiinsä. Ei kai siinä, mutta se söi (tai siis pilkkoi palasiksi) petinä toimivan häkkinsä muovipohjan ja nyt kun siihen tilalle laitettiin vanerilevy, on siitä jo syöty yksi kulma. Pelottaa saako se jonkun suolitukoksen noista vielä... Ja samalla mietin, miten saan sen tuhoamisen loppumaan. On sillä virtaa varmasti, etenkin nyt kun pihalle ei pääse vapaana juoksemaan koska se alkoi karkailla pihasta eikä ole vielä pihaa kokonaan aidattu. Olen kuitenkin käyttänyt koiria lähes joka päivä jossain muualla, aidatulla alueella purkamassa energiaansa. Mutta se ei riitä sille kuin pariksi tunniksi ja sitten se on taas täynnä virtaa... Ja kaikki se kanavoi järsimiseen.

Marraskuun alussa oli lunta. Eipä ole enää ;) 

Noh, haen sille aitauksen maanantaina, vähän isomman ja korkeamman että sillä on tilaa mutta se ei pääse syömään esim. puuseiniä tai muutakaan, korkeintaan sitten pehmeää petiään ja pahimmillaan muovimattoa... Ok, ei saa maalata piruja seinille. ;)

Pyörähdettiin me Lillin kanssa näyttelyissäkin, ensimmäisissä virallisissa. Itsenäisyyspäivänä Helsingissä Messukeskuksessa oli Helsinki Winner 2014 -näyttelyt ja siellä Lilli oli luokkansa jumbosijalla, mutta todella hyvällä arvostelulla. Ei pentuja ollutkaan kuin kolme ja kaikki samasta pentueesta. Lilli on vaan niin pieni ja kevyt verrattuna sisaruksiinsa, ihan erityyppinen kuin ne. Sunnuntaina Messukeskuksessa oli sitten Helsinki Voittaja 2014 -näyttely ja siellä Lilli oli kahdesta pennusta se toisen sijan saanut, mutta KP-palkittu eli tuomari piti Lilliä oikein lupaavana! Ja taas oikein hyvä arvostelu. Kyllä siitä hyvä tulee, mutta hitaasti, jotta pysytään kunnossa. Massaa tanskandogille ei saa alkaa kerätä liian aikaisin.

Pääsin myös ratsastamaan ja jatketaan tämän 3v vuonohevosruunan kanssa harjoituksia säännöllisesti, noin viikottain jos vain kelit pysyy meille suosiollisina. Lähinnä jäätyvä maa voi olla esteenä treeneille, kun kaikkialla on koppuraista. Se on tämä maneesittomien kirous. :/

Sellaista mukavaa puuhaa ollut! Lillin kanssa näyttelytreenit ja näyttelyissä kiertäminen jatkuu tammikuussa. Odotan kyllä innolla, että se kasvaa ja kehittyy. Ensi syksynä kutsuisi myös Norja, siellä on syyskuussa tanskandoggien erikoisnäyttely.

Vielä video messarista.

Hääkakun koriste

Meillehän ei ole tulossa perinteistä kermakakkua eikä edes nykyään suosiossa olevaa fantasiakakkua kreemi- ja sokerimassatäytteineen, vaan meille on tulossa raikas, kirpeä ja kevyt juustokakku - tai oikeastaan useampi.

Alunperin pitopalvelun kanssa sovimme mauksi mansikan, mutta olenkin alkanut nyt kääntyä jonkun kirpeämmän ja ei niin perinteisen maun kannalle, esimerkiksi lime tai nykyinen suosikkini tyrni. Tai miksei sitten eri makuisia, jos pitopalvelulle se sopii? Tästä täytyy vielä hieman keskustella. Mies kun ei kakuista juurikaan välitä eikä muutenkaan mistään makeasta, on hänelle aikalailla "se ja sama" minkä makuinen kakku meille tulee. Sen kyllä tiedän, että hän pitäisi kirpeämmästä versiosta hieman enemmän ja tyrni olisi varmaan meille molemmille ehkä se kaikista mieluisin.

Mutta vaikka ei perinteistä kakkua tulekaan niin kakunkoriste tulee varmasti! Ei kuitenkaan hääparia, ei sovi meidän eikä häiden tyyliin ollenkaan. Tässä jotain ideoita mitä Etsystä olen bongaillut...

Vähän englanninkielisiä tekstejä mietiskelen, itse tykkäisin mutta sulho on kyllä niin perisuomalainen ja haluaa mm. suomenkielisen häätanssin sun muuta joten en usko, että päädymme englanninkieliseen kakunkoristeeseenkaan... Tuo alimmainen olisi näin kalastavan sulhasen kanssa aika hauska. ;)

Joulu jo kolkuttelee ovella

Ja minä olen unohtanut blogini. No en toki unohtanut, mutta ei ole ollut inspiraatiota kirjoitella. Töihin paluun jälkeen keskittyminen on kyllä mennyt aika täysillä työhön, samoin kuin kaikki ne vähäiset voimat mitä sen pitkän sairastamisen jälkeen on jäljellä. Hemoglobiini laski lopulta alle sataan ja aika hyvin on olossa huomannut, ei ole oikein mitään jaksanut tehdä... Mutta pikku hiljaa taas normaalin ja rautatankkausta vaan!

Lupasin kertoa miltä Etsystä tilatut sukkanauhat vaikuttivat ja täytyy sanoa, että aivan ihanat ja kauniit ovat ja vaikuttavat kyllä tarpeeksi napakoilta pysyäkseen hyvin. :) Eivätkä koristeet ole kovinkaan isot, sukkanauhat ovat hyvin kevyen tuntuiset. Voin suositella Etsystä ainakin myyjää "HenrietteRenee".

Kaasojen kanssa ollaan kovasti suunniteltu ja mietitty. Päätin kysyä nykyistä, uutta luottokampaajaani tekemään meille kampaukset paikan päälle ja käytyäni hänen meikkimallinaan totesin, että saa sitten meikatakin minut. Onneksi tämä kävi hänelle! Nyt vain pähkäilemme, kuinka hän ehtii tekemään kampaukset ja meikkaamaan kolme ihmistä (minä ja kaasot), täytyykö olla joku kaveriksi tekemään... Mutta ihanaa, että saadaan valmistautua rauhassa ilman, että tarvitsee varsinaisesti lähteä minnekään.

Oikestaan juuri tuosta syystä päätimme, että otamme hotellista sviitin meille kolmelle eli minulle ja kaasoille häitä edeltäväksi yöksi. Saamme siellä viettää iltaa, nukkua ja laittautua aamulla ihan rauhassa. Mies ja bestman tai bestmanit majoittautuvat häitä edeltäväksi yöksi juhlapaikalle, jossa varmasti lämpiää sauna ja palju. Me karkaamme sitten hääpäivänä juhlien jälkeen miehen kanssa sviittiin ja kaasot jäävät juhlapaikalle miestensä kera. Hyvin alkaa suunnitelmat muotoutumaan!

Varjostimet ja ledivalotkin tulivat Kiinasta ja vieraslahjat laitoin tilaukseen. Tänä iltana ajattelin kokeilla, riittääkö yksi ledvalo per varjostin vai täytyykö valoja tilata lisää. Ne olivat aika isot, suuremmat mitä ajattelin joten uskon kyllä, että yksi per varjostin riittää hienosti.

Olisipa jo ensi kesä! <3

Elossa

Olipahan vain tauti. Tai on vähän edelleen. Sairastin siis tuossa mononukleoosin ja siihen päälle vielä keuhkokuumeenkin. Kaksi ensimmäistä viikkoa meni ihan täysin sängyn pohjalla, muutama yö meidän terveyskeskuksen osastollakin tipassa koska ruoka ei vain maistunut. Kurkkukivulta sentään säästyin, tai se alkoi vasta tuossa joitakin päiviä sitten mutta pysyy ihan hallinnassa särkylääkkeellä. Kolmannella viikolla pystyin jo olemaan pystyssä pieniä hetkiä eli käytännössä voitelemaan itse leipäni ja hakemaan itse juotavaa. Nyt menossa neljäs viikko tätä sairastelua ja olo alkaa olla jo kohtalaisen normaali. Mitä nyt todella voipunut ja kunto on romahtanut ihan nollille (hei kiitos vain, elämäntapamuutos oli aika hyvällä mallilla ja nyt saa aloittaa taas nollasta).

Oikeastaan ainoa vaiva enää on unettomuus. Toista viikkoa mennyt nyt niin, että nukun 02.00 asti yhtäjaksoista unta ja sitten herään ja joko en nuku enää ollenkaan tai sitten torkahtelen hyvin lyhyissä pätkissä. Uni tulee uudestaan taas joskus aamulla 07.00 aikoihin ja siitä nukun niin pitkään kuin unta riittää. Ei kovin hyvä unirytmi ajatellen töihinpaluuta ensi viikolla... Olin jo itseasiassa palaamassa töihin tällä viikolla, mutta alkanut kurkkukipu ja tämä unettomuus sekä yleinen voipunut olotila pakotti pitämään vielä viikon "toipumislomaa". Täytyy pystyä toimimaan jo kohtalaisen normaalisti, ennen kuin töihin voi ajatella palaavansa... Parempi katsoa kuin katua, nyt ei olisi tarpeen saada mitään jälkitauteja.

Sairastaessa on ehtinyt kyllä miettiä näitä hääasioitakin vähän eteenpäin - heti sitten, kun olin enemmän hereillä kuin unessa. Laitoin tilaukseen aivan ihanan, "custom made" sukkanauhan ja heittosukkanauhan Etsystä. En laita kuvaa siitä tänne, jos mies vaikka eksyy lukemaan, mutta pakko näyttää teille muutamia aivan ihania sukkanauhoja.

Nähtävästi ainakin muualla maailmassa tapana on olla sekä se "säilytettävä" sukkanauha että heittosukkanauha ja että heittosukkanauha on sitä varsinaista sukkanauhaa hieman vaatimattomampi. Tykkään ideasta, haluan pitää sukkanauhan muistona ja silti mies voisi heittää toisen. Itse tosin tilasin keskenään samanlaiset eli myös heittosukkanauha on aika koristeellinen.

Tilasin myös aliexpress.comin kautta tanssitilan kattoon ripusteltavia paperisia pyöreitä ns. "lampunvarjostimia" ja niiden sisälle laitettavat ledit. Saa nähdä riittääkö yksi ledi per varjostin tuomaan tarpeeksi valaistusta vai pitääkö ledejä tilata lisää, jotta saa laittaa useamman. Maltan tuskin odottaa, että pääsen kokeilemaan!

Kuvat pinterestistä.

Mononukleoosi ja keuhkokuume

Sellaisen kombon mulle laittoi. Nyt viikko sairastamista takana ja loppua ei näy. Enpä ole koskaan kokenut mitään hirveämpää... Joten siis nyt ei ole hetkeen tulossa mitään juttua blogiin.

Muutos parempaan vai lipuminen vaarallisille raiteille?

Ajattelin kertoa hieman mitä kuuluu syyskuun alussa alkaneelle elämäntapamuutokselleni. Täytyy sanoa, että reilun kuukauden aikana olen kokenut kaikki mahdolliset tunteet. Ylpeyttä itsestäni, rohkeutta tehdä muutoksia asioihin, päättäväisyyttä, määrätietoisuutta... Mutta samalla myös epätoivoa, epäuskoa ja sellaista pelkoa, mitä en kuvitellut kokevani.

Ensimmäiset kaksi-kolme viikkoa menivät hienosti. Puputin tyytyväisenä salaattia ja lihaa päivästä toiseen. Ruisleipää söin hetken aikaa, mutta senkin myöhemmin jätin. Aamupalat koostuivat puurosta, rahkasta ja inhokistani, kananmunasta, jota olen kuitenkin nyt ainakin jollakin tavalla oppinut syömään. Sitten alkoi se tunteiden vuoristorata.

Tajusin, että aloin yhtäkkiä pelkäämään jokaista suupalaa. Töissä oli jotain marjapiirakkaa ja olisin kovasti halunnut kahvin kanssa maistaa ja hetken aikaa olinkin ottamassa, ihan vain pienen palan, ja sitten kielsin sen itseltäni koska sillä nimenomaisella hetkellä aloinkin pelkäämään aivan absurdeja asioita. "Se menee suoraan reisiin, älä ota." "Koko tähän astinen työ menee pilalle tuosta marjapiirakan palasta." En voinut ottaa piirakkaa, join kahvini ja tyydyin siihen. Tämä ehti viikossa mennä jo vähän pidemmälle ja tajusin, että jokaisen syömisen jälkeen olisin halunnut lähteä heti lenkille.

En tiedä mistä tämä oikein juurensa juontaa? En ole koskaan kärsinyt minkäänlaisesta syömishäiriöstä. En myöskään ole koskaan oikein osannut olla tiukka itseni kanssa vaan aina näitä elämäntapamuutoksia yrittäessäni olen antanut itseni silloin tällöin lipsuakin ja ihan hyvällä omallatunnolla. Ehkä se johtuukin siitä? Tiedän, etten osaa olla niin määrätietoinen, että pelkään lipsuvani ja että tämä koko "projekti" meneekin niin sanotusti, tai ihan kirjaimellisesti, reisille.

Pääsin tuosta tilanteesta kyllä nopeasti pois, koska tiesin kuitenkin koko ajan, että typerä pelkoni on täysin turhaa. Sitten ostin viikonloppuna karkkipussin. Söin karkkia, en kokenut huonoa omatuntoa ja kävin iltalenkillä, koska siellä käyminen on kivaa enkä siksi, että söin karkkia.

Mutta että näinkin voi käydä. Jollekin tuosta olisi saattanut nopeasti vaikka kehittyäkin syömishäiriö, minä kuitenkin tunnen, että nyt ollaan taas terveellä pohjalla.

Olen nyt alkanut lisäämään ruokavalioon salaatin ja lihan rinnalle gluteenitonta pastaa. Yritin täysjyvällä, mutta se vain teki niin kamalan olon, että ilman keliakiatestejä päätin tehdä sen mitä jo pitkään ajattelin eli siirryn ainakin pääosin gluteenittomalle ruokavaliolle. Pastaa saa gluteenittomana, samoin leipää ja jauhoja. Jos nyt silloin tällöin syön jotain missä gluteenia on, ei se maata kaada, mutta silloin täytyy muistuttaa itseään että se tekee todella kurjan olon.

En ole siitä juurikaan täällä puhunut, mutta sairastan siis kilpirauhasen vajaatoimintaa. Se ja keliakia liittyvät usein toisiinsa aika kovasti. Kumpikin ovat autoimmuunisairauksia ja kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaessa on isompi riski sairastua myöskin keliakiaan. Samoin laktoosi-intoleranssin kanssa ja itsehän olen ollut vatsaoireiden takia koko ikäni laktoosittomalla ruokavaliolla. Keliakiatestit ovat kuitenkin epävarmoja ja vaativat vuosien altistuksen gluteenille enkä halua sitä itselleni tehdä, ei ole sen arvoista. Gluteenittomia ruokia saa marketista ilman diagnoosiakin.

Ruokavalio on ollut haasteellinen, koska en tiedä kaikkea mitä pitäisi ottaa huomioon ensinnäkin tämän kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Kuulin, ettei soijaa saisi syödä koska se lamaa kilpirauhasen toimintaa, juuri kun olin puputtanut kaksi ihanaa täytettyä soijalättyä. Joten paljon on opittavaa.

Ruokavalion ohella myös liikuntatottumukseni ovat heittäneet kärrynpyörää entisestä. Aikoinaan harrastin vain ratsastusta, muuta liikuntaa elämässäni ei ollut. Nyt käyn lenkillä ja olen jopa alkanut juoksemaan ja yksi ehdoton suosikkini on mäkijuoksu. Ei tarvitse olla kovakaan kestävyyskunto, vetää sata metriä ylämäkeä ylös niin täysiä kuin pystyy ja ihan varmasti tuntuu reisissä ja takapuolessa. Lenkkeilyn lisäksi teen paljon kotona lihaskuntoharjotteita ja hyödynnän meidän "kotisali"-laitetta.

Pian tulee muutosta tähän kaikkeen vielä lisää ja onneksi hyvään suuntaan, kun tapaan ensi viikolla ensimmäisen kerran personal trainerin. Aion ottaa tämän nyt tosissani ja saada apua siihen, että teen kaiken oikein ja terveellisesti. Kävin verikokeissa eilen ja ne kertovat minulle saanko tarpeeksi rautaa, vitamiineja, kalsiumia jne. Pt:n kanssa sitten päätämme mitä muutoksia ruokavalioon tulee, mitä lisäravinteita tarvitsen ja otamme salitreenin kunnolla työn alle. Pitäisi siis lähteä ihan kodin ulkopuolelle salille, kääks ;)

Pahoittelut "quotejen" täyttämästä postauksesta. En ole ollut innokas ottamaan itsestäni mitään selfieitä urheillessani. Minulla on myöskin olemassa jo ne ihant "ennen"-kuvat jotka ehkä joskus julkaisen, kun olen tyytyväinen niihin "jälkeen"-kuviin. Vielä en ole.

Mutta niin. On tässä jotain tapahtunutkin. Syyskuun alussa painoni oli 56,6kg. Nyt paino on enää 52,0kg. Laihtua en ole missään vaiheessa aikonut, se on tullut tässä niinsanotusti oheistuotteena. Nyt vaan lihasta kasvattamaan niin kyllä se painokin sieltä alkaa nousta, mutta sellaisella tavalla joka miellyttää omaa silmääni ja saa tuntemaan oloni hyväksi!

Mitä tehdä vanhoista ikkunoista?

Pyysin jo jonkin aikaa sitten kaasojani pitämään silmänsä auki vastaan kävelevien vanhojen ikkunoiden varalta. No yksikään ikkuna ei toki kävellyt yhtään mihinkään, mutta toinen kaasoistani sellaisen kuitenkin löysi ja sai halpaan hintaan ostettua. Joo, ihan oikeasti, vanhoista ikkunoistakin joutuu maksamaan ja itse asiassa jopa aika kovia summia!

Mutta mitä näistä ikkunoista voisi tehdä?

Istumajärjestys! Tämä on ollut alunperin oma ajatukseni ikkunoiden käyttötarkoitukseksi. Tarvitsisi olla ikkuna, jossa on useampi ruutu, jotta saisi järkevästi pöydittäin kirjoiteltua istumajärjestykset...

Tai entä jos kertoisi vieraille hääparin tarinan, kaikki eivät sitä kuitenkaan välttämättä tiedä? Joko sanoin tai kuvin.

Ikkunaan voisi kirjoittaa myös päivän ohjelmarungon tai vaikka menun!

Onko Save the Date -kortit lähettämättä? Me hoidettiin nämä jo pois alta, mutta onpa kaunis idea tässä kuvassa! Ehdottomasti olisi mennyt käyttöön, jos en olisi hätäillyt näiden std-korttien lähettämisen kanssa.

Ikkunat ovat myös ylipäätään kauniita vanhoine karmeineen. Valoja vielä ympärille niin se on siinä?

 Noh, saa nähdä mitä tuolle yhdelle pienelle ikkunalle keksin ja löydänkö jostain isomman, "moniruutuisen" version jotta saadaan istumajärjestys kirjoiteltua sille.

Pakko vielä liittää tähän yksi kuva, jossa ei pääosassa ole vanhat ikkunat vaan vanhat ovet! Haluaisin meille photoboothin, eri asia onko se mahdollista lähinnä tilankäytön kannalta (ei voi luottaa siihenkään, että vettä ei varmasti sada...) mutta tälläiset ovet olisivat ihanat photoboothin taustalle! Käyttöön! :)